UKK – Usein kysytyt kysymykset

Lääkärini oli vihainen, kun kuuli minun käyttäneen homeopaattisia lääkkeitä. Miksi?

Useimmille lääkäreille homeopatia on tuntematonta aluetta: siksi he voivat tuomita homeopatian hyödyttömänä. Parasta olisi toimia hyvässä yhteisymmärryksessä, kuten eurooppalaiset ammatinharjoittajat. Tuskin homeopatia olisi pysynyt toimivana parannusmenetelmänä niin kauan, ellei paranemisia olisi ollut – mutta kaikilla on toki oikeus omaan mielipiteeseensä.

Homeopatiassa ihminen käsitetään kokonaisuutena. Länsimainen koululääketiede irrottaa ihmisestä esimerkiksi pään, vatsan, raajat, korvat ja silmät erilliseksi alueekseen. Myöskään ruoan merkitystä ei nähdä erityisenä. Kaikki oireet kehossa yrittävät kertoa, mitä todellisuudessa  tapahtuu. Siksi niiden ”puhetta ” olisi hyvä ymmärtää.

Voinko käyttää samaa homeopaattista lääkettä kuin ystäväni?

Homeopatiassa on myös oireenmukaisesti käytössä olevia lääkeaineita. Ne sopivat oireiden perusteella kaikille. Myynnissä olevat ”kitit” sisältävät esimerkiksi flunssaan käytettäviä lääkkeitä.

Pitkittyneet, henkilökohtaiset vaivat usein kroonistuvat ja voivat haitata jokapäiväistä elämää. Silloin homeopaatin analyysi on paikallaan.

Miksi homeopaattisia helmiä ei voi vain nielaista?

Homeopaattiset lääkkeet on valmistettu imeyttämällä lääkeaine helmiin. Lääkkeiden vaikutusalueet ovat suussa ja kielen alla olevissa verisuonissa. Rakeiden annetaan liueta kielen alla, jolloin lääkeaine imeytyy verenkiertoon mahdollisimman nopeasti.

Minulla on myös lääkärin määräämiä reseptilääkkeitä. Voinko käyttää niitä samaan aikaan?

Ota lääkärin määräämät lääkkeet kuten ennenkin ja keskustele niiden käytöstä aina lääkärisi kanssa. Länsimaisen koululääketieteen lääkkeiden perusmekanismi poikkeaa homeopaattisista. Homeopaatin kanssa voidaan tarpeen mukaan myös kartoittaa reseptilääkkeitäsi.

Kun otin homeopaattista lääkettä ihottumaani, ihottumani oli kutiseva ja punoittava koko seuraavan yön.

Jos saat reaktion, ota yhteyttä homeopaattiisi. Silloin on syytä aluksi pidentää annosväliä ja seurata tilannetta.

Mihin aikaan päivästä lääkkeet tulisi ottaa?

Annostuksesta riippuen kerran päivässä otettava lääke voidaan ottaa silloin, kun kullekin parhaiten sopii. Vahvasti maustetut ruoat, kahvi, hammastahna ja muut voimakkaat aineet heikentävät homeopaattisten lääkkeiden imeytymistä. Mausteisesta ateriasta tai muiden voimakkaiden aineiden nauttimisesta tulisi kulua 20 minuuttia ennen lääkeannoksen ottoa.